Joukkueen kalenteri

1.9.2008

Harkkapelejä & piirisarjaa

Kirjoittaja on taas vaihteeksi ollut laiskalla päällä, joten blogin on ollut idle jonkin aikaa. Tänä aikana pojat ovat kerenneet pelata kaksi harkkapeliä sekä käydä Lapinlahdella turnauksessa.

Lapinlahden kenraalina pelattiin harkkapelit ysikaseja sekä kaksitonnisia vastaan. Tätä varten porukka jaettiin kahtia. Ysikaseja vastaan pelasivat ahneimmat maalintekijämme ja kaksitonnisia vastaan ne pojat, jotka eivät (VIELÄ) ole maaleilla juhlineet. Kukaan ei enää muista tarkkoja lopputuloksia, mutta pelit menivät erittäin hyvin. Ysikaseja vastaan johdimme 1-0, mutta lopulta hävisimme n. 5-1, kun vastustaja vyörytti kahdella ketjulla meidän kahta vaihtomiestämme vastaan. Suoritus oli erittäin kunniakas ja pelitapahtumat tasaväkisempiä kuin mitä numerot antavat ymmärtää.

Toinen porukka voitti vuotta nuoremmat suunnilleen samoin lukemin ja paikkoja oli vielä useampaankin maaliin. Erityisesti mieleen jäi juoksupallon (oli vasta treenattu) loistava käyttö sekä Juuso Muuruvirran hattutemppu.

Lapinlahden turnauksen eka pelit menivät molemmilta joukkueilta kuin unessa. Liekö koulun alku väsyttänyt vai mikä oli. Pave Iisalmi maksoi kalavelkoja voittamalla sinisen joukkueen 4-0 ja isäntäjoukkue Lapinlahden Pallo pelasi valkoisen joukkueen kanssa tasan 0-0. Ero Iisalmen turnaukseen oli kuin yöllä ja päivällä; pallo ei liikkunut ja kentällä seisottiin...

Pienen puhuttelun sekä rentoutustuokion jälkeen (kuvat ilmestyvät kohta) poikien asenne parani. Sininen joukkue pelasi tasan 1-1 PK-37/ManU:n kanssa, vaikka pelitapahtumien varjolla PK:n olisi pitänyt hoitaa homma kotiin. Sen verran monta kertaa he osuivat kehikkoon...

Sininen porukka ei sen sijaan antanut mitään mahdollisuuksia PK-37/Liverpoolille, vaikka vastustaja menikin jo 30 s pelin jälkeen 1-0 johtoon puolustuksen huolimattoman pelaamisen takia. Peli päättyi lopulta WJK:n voittoon 4-2. Johtomaalin jälkeen voitto ei ollut oikeastaan kertaakaan uhattuna.

Warkauden Lehden juttu

Alla juttu, jonka lähetin Warkauden Lehteen. Kuten tavallista, se julkaistiin pienin "korjauksin".

WJK -99 Lapinlahdella


WJK:n vuonna 1999 syntyneet pojat osallistuivat viime sunnuntaina kahdella joukkueella Lapinlahdella järjestettyyn piirisarjan turnaukseen. Kotiintuomisina pojilla oli kaksi tasapeliä, yksi voitto sekä yksi tappio. WJK/sininen kohtasi ensimmäisessä ottelussaan PaVen Iisalmesta, joka voitti ottelun 4-0. Toisessa pelissä vastaan asettui PK-37/ManU, jota vastaan pelattiin tasan 1-1. WJK:n maalin teki Samu Luiro Aleksi Leskisen syötöstä.

WJK/valkoinen kohtasi ensimmäisessä ottelussaan isäntäjoukkue Lapinlahden Pallon. Ottelussa kohtasi kaksi taitavaa ja hyvin pelaavaa joukkuetta ja maalipaikat olivat kortilla. Peli päättyi lopulta 0-0. WJK:n paras maalipaikka oli, kun Sami Juutilaisen kierteinen vapaapotku osui ylärimaan. Toisessa ottelussaan pojat voittivat PK-37/Liverpoolin 4-2. WJK:n maalit tekivät Niklas Holopainen, Sami Juutilainen, Juuso Muuruvirta sekä Kalle Malkki.

Turnauksen järjestäjä palkitsi tsempparipalkinnolla WJK:sta Aleksi Leskisen sekä Niko Mähösen.

12.8.2008

Pojat pelillisesti paras joukkue Iisalmessa

Piirisarja jatkui Iisalmen Sankariniemen loistavalla kentällä lauantaina 9.8.2008. Kenttä oli sama, jossa PK -37:n edustus pelaa? Milloinhan Varkaudessa päästetään junnujoukkueet Keskuskentälle pelaamaan?

Valkoisessa joukkueessa pelasivat Arttu, Samu, Jooseppi, Toni, Jesse K, Niko, Aleksi, Kalle ja Juho. Sinisen joukkueen muodostivat Aatu, Jesse H, Juuso, Tuomas, Leevi I, Joona, Veeti, Sami ja Joonatan.

Sininen kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Iisalmen Paven, jota vastaan oli kauden alussa pelattu tasan 2-2. Ottelu oli kokonaisuudessaan WJK:n hallintaa Paven saadessa ainoastaan pari maalipaikkaa koko ottelussa. Pojat pystyivät joukkueena vyörymään iisalmelaisten maalille läpi koko ottelun ja peli päättyi lopulta 4-0 voittoon. Ilman iisalmen loistavaa maalivahtia lukemat olisivat olleet todella rumat. Maalit merkittiin seuraaville pelaajille: 1-0 Tuomas (Joona), 2-0 Sami, 3-0 Jesse H (Leevi I), 4-0 Jesse.

Valkoisen joukkueen ensimmäinen peli oli Juankosken Pyrintöä vastaan. Siinä missä WJK keskittyi syöttöpeliin, JuPy keskittyi jaloille potkimiseen. Vastustaja harrasti läpi pelin myöhästyneitä liukutaklauksia ja takaapäin jaloille potkimista. Saimme heti ottelun alkuun rangaistuspotkun, kun Niko kaadettiin alueen sisällä tylysti kampittamalla. Hieno sijoitus meni kuitenkin harmittavan vähän vasemmalta ohi.

Peli oli koko ajan täysin meidän hallussamme, pojat pitivät palloa, syötöt napsahtelivat omille ja maalipaikkoja luotiin reilusti toistakymmentä. Ainoastaan maalit jäivät puuttumaan olivat maalit. WJK:n ainokaisen teki Aleksi Samun syötöstä. JuPyllä oli ottelussa ainoastaan pari maalipaikkaa ja niistä toisen he pystyivät käyttämään hyväkseen, joten ottelu päättyi lukemiin 1-1. Pelistä jäi vähän huono maku suuhun, kun WJK:n pojat yrittivät pelata jalkapalloa ja vastustaja käytännössä keskittyi ainoastaan jaloille potkimiseen.

En usko, että he yrittivät tahallaan vahingoittaa meidän poikiamme, mutta kentällä nähtiin paljon tilanteita, joista olisi aikuisten pelissä seurannut keltainen tai jopa punainen kortti. JuPyn aikuisten kannattaisikin keskittyä oman pelin siistimiseen eikä pelinohjaajan jatkuvaan haukkumiseen. Pelin jälkeen eräs ulkopuolinen valmentaja tuli juttusille ja kertoi, että kentällä oli hänen mielestään ainoastaan yksi joukkue, joka pyrki pelaamaan jalkapalloa.

Sinisen joukkueen toinen peli oli PK-37:n Liverpoolia vastaan. Ottelun käsikirjoitus oli sama kuin aiemmissa peleissä. WJK piti palloa, loi maalipaikkoja, mutta ei onnistunut viimeistelyssä kuin kerran. Ottelun ainokaisemme teki Sami. Kun vastustaja pisti molemmista paikoistaan pallon sisään, peli päättyi 1-2 tappioon. Ottelun viimeinen 10 minuuttia oli käytännössä yhteen maaliin pelaamista, kun nostimme viisi poikaa hyökkäykseen yhden jäädessä varmistamaan. Mutta kun ei niin ei... ;)

Valkoisen joukkueen viimeinen peli oli PK-37/ManUa vastaan ja se oli jälleen edellisten pelien toisinto. WJK loi reilusti enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja ja piti palloa hallussaan suurimman osan aikaa. Maaleja onnistutiin kuitenkin tekemään ainoastaan yksi. Sen teki Jooseppi Kallen hienosta syötöstä. Kun vastustaja jätettiin nollille ilman todellisia maalipaikkoja peli päättyi poikien 1-0 voittoon.

Summa summarum. Hyvältä näyttää. Molemmat joukkueemme olivat ehdottomasti pelillisesti turnauksen parhaita. Syöttöpeli alkaa toimia ja omat pelipaikat pidetään kerta kerralta paremmin. Turhia roiskimisia ei tule ja palloa uskalletaan pitää hallussa. Kunhan maalintekopaikossa saadaan hieman rauhallisuutta mukaan, alkaa niitä maalejakin tulla.

Turnauksessa palkittiin FairPlay-palkinnolla Jesse H ja Kalle.

24.7.2008

Kokkolan kuvia lisätty

Picasa-verkkoalbumiin on lisätty Kokkolan kuvia.

23.7.2008

Lehtijuttu

WJK -99 haki kansainvälistä tuntumaa

WJK:n vuonna 1999 syntyneet jalkapallopojat osallistuivat viime viikolla 11 pelaajan voimin kansainväliseen Kokkola-cupiin, jossa pojat pelasivat yhteensä 7 ottelua neljän päivän aikana. Avausottelussaan pojat saivat vastaansa pietarilaisen FC Druzpan. Peli oli alusta alkaen tasainen, vaikka pojat aristelivatkin pietarilaisten välillä sääntöjen rajamaillekin mennyttä fyysistä peliä. Pietarilaisten 1-0 voittomaali syntyi harmittavasti, kun pallo kimposi kulmapotkusta oman pelaajan kautta maaliin. Avauspäivän toisessa ottelussa pojat hävisivät iisalmelaiselle PK37:lle 4-1. WJK:n maalin viimeisteli Arttu Holopainen Sami Juutilaisen hienosta syötöstä. Ottelun tuomari näytti lisäksi maalivahtina pelanneelle Juuso Muuruvirralle vihreää korttia reilun pelin pelaamisesta.

Toisena turnauspäivänä pojat pelasivat ensin Haukiputaan Palloa vastaan, jolle hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen 3-0. Lukemista huolimatta peli oli tasainen ja pallo saatiin pari kertaa vastustajan maalikehikkoon, mutta ei sen lähemmäksi. Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui Pietarsaaren Jaro, joka meni ensimmäisellä puoliajalla 1-0 johtoon. Toiselle puoliajalle pojat sisuuntuivat ja tekivät nopeasti kaksi maalia. Ensin Sami Juutilainen riisti pallon keskialueella, purjehti koko kentän läpi ja pisti pallon sisään. Pian tämän jälkeen Juuso Muuruvirta siirsi pallon verkkoon Juho Holopaisen mahtavasta syötöstä. Peli päättyi lopulta lukemiin 2-2 ja pojat saivat näin ollen ensimmäiset pisteensä, vaikka sarjataulukkoa ei tämän ikäisissä vielä pidetäkään.

Kolmannen turnauspäivän ensimmäinen ottelu pelattiin isäntäjoukkue Gamlakarleby Bollklubbia eli GBK:ta vastaan. Pojat pelasivat todella hyvin, vaikka itse ottelu hävittiinkin. Pojat loivat useita maalipaikkoja, mutta onnistuivat tekemään vain yhden maalin. Sen viimeisteli Juho Holopainen Juuso Muuruvirran kulmapotkusta. Iltapäivän pelissä kohdattiin Pietarsaaren Jaron toinen joukkue. Pelissä kohtasi kaksi tasaväkistä joukkuetta. Hyvän puolustuspelin ansiosta kumpikaan joukkue ei saanut todellisia maalintekopaikkoja ja peli päättyikin lukemiin 0-0.

Viimeisenä päivänä kohdattiin toinen kokkolalaisseura Kokkolan Palloveikot eli KPV. Tässä pelissä pojat esittivät turnauksen parasta peliään. Omat pelipaikat muistettiin pitää ja syötötkin alkoivat löytää kohteensa. Peli päättyi lopulta WJK:n selvään 6-1 voittoon. Sami Juutilainen iski hattutempun, jonka lisäksi Sami myös syötti yhden maalin. Joona Kauhanen osoitti suurta itseluottamusta tehdessään kaksi maalia sekä syöttäessään yhden. Heidän lisäkseen pisteille pääsivät Joonatan Dharmawickrama yhdellä maalilla sekä Juho Holopainen maaliin johtaneella syötöllä.

- Turnaus oli pojille erittäin hyödyllinen, sanoo joukkueen valmentaja Petteri Muuruvirta. - Poikien peli kehittyi turnauksen loppua kohti, joten pelirutiinin saaminen näkyi myös kentällä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan piirisarjan turnaukseen.

Turnauksessa mukana olivat Arttu Holopainen, Juho Holopainen, Joona Kauhanen, Jesse Kauhanen, Jesse Heiskanen, Tuomas Ruuskanen, Leevi Heiskanen, Juuso Muuruvirta, Niko Mähönen, Joonatan Dharmawickrama ja Sami Juutilainen.

Hengissä selvittiin!

Kokkola-cup on ohi ja taskussa on rutosti kokemusta ja hyviä muistoja. Osittain tekniset ongelmat, osittain laiskuus aiheutti sen, että päivittäisiä juttuja ei lupauksista huolimatta saatu.

Turnaus meni hyvin, poikien peli petraantui loppua kohti ja lopulta päästiin voitonkin makuun. Kirjoittelin pelien kulusta jutun, jota tarjoan myös Warkauden lehteen. Saas nähdä miten käy. Juttu on kokonaisuudessaan luettavissa tämän kirjoituksen yläpuolella.

Kokkola tarjosi pelkästään positiivisia yllätyksiä ja vahvisti käsitystäni siitä, että meillä on kasassa mukava ja hyvä joukkue. Kunhan pojat oppivat pelaamaan joka pelissä sillä tasolla kuin osaavat, niin tulostakin alkaa tulla. Suurimpia yllättäjiä turnauksessa olivat Joona K, Tuomas sekä Leevi He, jotka pelasivat koko turnauksen 110 lasissa. Kiitos heille!

Turnaus osoitti sen, että junioriurheilua ei voi olla ilman aktiivisia vanhempia. Osa vanhemmista oli poikien mukana koko ajan, osa tuli viikonlopuksi. Kiitos heille kaikille, ilman vanhempien mukanaoloa emme olisi voineet osallistua turnaukseen.

Seuraava piirisarjan turnaus on Iisalmessa kahden ja puolen viikon päästä. Sinne lähdemme taas kahdella joukkueella.

15.7.2008

Pojilla kunniakas kenraali Kokkolaa varten

Blogi on ollut vähän aikaa kesätauolla, mutta nyt jatketaan uudella innolla. Pojilla oli eilen harkkapeli oman seuran -96/-97 -tyttöjä vastaan. Pojat pelasivat erittäin hyvin ja eivät antaneet selvästi teknisimmille vanhemmille tytöille kentällä yhtään ylimääräistä tilaa.

Pojat myös haastoivat selvästi isokokoisemman vastustajansa fyysisessä pelissä erittäin hyvin, mikä selvästi yllätti tytöt. Peli päättyi lopulta tasalukemiin 3-3, kun Carita onnistui tasoittamaan hienolla kaukolaukauksella pelin viimeisillä sekunneilla. Peli toimi loistavana oppituntina molemmille joukkueille. Pojat oppivat, että etukäteen paremman vastustajan voi haastaa ja tytöt oppivat mitä vastustajan aliarvioimisesta seuraa.

Poikien maaleista vastasivat Joonatan sekä Arttu (2).

Poikien seuraava peli on Kokkola-cupissa keskiviikkona kello 11.30, jolloin vastaan asettuu pietarilainen FC Druzba. Blogi seuraa turnauksen sujumista päivittäin.

9.6.2008

Treenit peruttu tänään

Treenit peruttu maanantaina 9.6. kentän märkyyden takia.

-Petteri

29.5.2008

Harjoitukset peruttu 29.5.

Tämän päivän harjoitukset on peruttu johtuen vähäisestä osanottajamäärästä sekä vetäjäpulasta.

28.5.2008

Vaihtomiehistä pulaa

Torstai-iltana matkaan oli lähdössä 15 omaa poikaa, joten oli pakko pyytää lisää pelaajia vuotta nuorempien joukkueesta. Kiitos Kalle Y:n ja Tuukan, meillä oli enemmän kuin yksi vaihtomies per joukkue.

Sininen joukkue pelasi Suonenjoella seuraavassa kokoonpanossa: Juuso, Toni, Leevi H, Leevi I, Kalle M, Samu, Juho ja Joona K.

Valkoisessa joukkueessa pelasivat: Jesse H, Tuukka, Kalle Y, Joona V, Arttu, Matias, Leevi H, Jooseppi ja Joonatan.

Kokoonpanoista puuttuivat: Vertti, Veeti, Sami, Tuomas, Niko sekä viime turnauksen vahvistuksemme Jesse K. Poistuma oli siis yhteensä seitsemän maalia.

Sinisen joukkueen peli oli Supa/Santosia vastaan. Pojat lähtivät pelaamaan ennakkoluulottomasti, mutta vastustajan saatua pari nopeaa maalia, suupielet notkahtivat alaspäin, liike loppui ja lopputuloksena 6-0 häviö. Vastustajan maaleista suurin osa tuli, kun he pelasivat pallon pitkälle meidän maalillamme kärkkyneille hyökkääjille, joiden ainoa tehtävä oli odottaa pitkää palloa. Tällainen taktiikka voi johtaa maaleihin pikkujunnuissa, mutta jalkapalloa pelinä se ei opeta.

Sinisen toisen joukkueen peli oli Jippoa vastaan. Ensimmäisen pelin jälkeen juttelimme yhdessä asenteen ja yrittämisen merkityksestä pelissä ja poikien ilme oli aivan erilainen. Juuso vei meidät pelin alussa uransa avausmaalilla 1-0 johtoon. Mikäli mahdollista, niin tuuletus oli vielä hienompi kuin maali. Avausosuma vapautti poikien pelin ja he uskalsivat pitää palloa, eivätkä vain roiskineet sitä vastustajan maalia kohti. Peli päättyi lopulta 7-2 meille. Paikkoja oli useampaankin maaliin, mutta vastustajan veskari pelasi erinomaisesti ja piti tsemppaamisellaan meidät näissä lukemissa. Palkitsimme hänet pelin jälkeen vihreällä kortilla samoin kuin toisenkin jippolaisen, joka kolhuista huolimatta jatkoi tsemppaamista. Meiltä tsempparipalkinnon olisi ansainnut Samu, joka ensimmäisessä turnauksessaan pääsi maalin makuun ja pelasi hienosti maalilla. Rankin torjuminenkaan ei ollut kaukana.

Sinisten maalit: 1-0 Juuso, 2-0 Joona K (Juho), 3-0 Juho (Kalle), 4-1 Samu (Juho), 5-1 Juho (Samu), 6-1 Juho, 7-1 Joona.

Junnufutis on ihmeellinen peli. Eka peli hävitään 6-0 ja toinen voitetaan 7-2. Vastustajat olivat kuitenkin suunnilleen samantasoisia. Kun peli on hauskaa, niin tulostakin syntyy.

Valkoisen joukkueen ensimmäinen peli oli SuPa/Santosia vastaan. Pojat maksoivat harjoituspelin "kalavelkoja" ja voittivat pelin 3-2, oltuaan pelissä ensin häviöllä.

Valkoisen joukkueen toinen peli oli Iisalmen Pavea vastaan. Tätä peliä pojat johtivat jo 2-0, mutta vastustaja onnistui ensin kaventamaan ja pelin viimeisellä minuutilla tasoittamaan. Erityismaininta menee Artun hienolle vapaapotkulle, joka lensi kierteellä yläpesään jättämättä vastustajan maalivahdille mitään mahdollisuuksia. "Vierastyöläiset" Tuukka ja Kalle Y pelasivat hienosti ja Kalle onnistui jopa avaamaan maalitilinsä ysiyseissä, vaikkei ollut vielä pelannut yhtään peliä oman ikäisissään. Pelistä lisää vastustajan kotisivuilla.

Valkoisen maalit: Arttu (2), Jesse H, Joona V, Kalle Y.

19.5.2008

Väsyneitä, mutta onnellisia poikia

Ensimmäinen piirisarjaturnaus Joensuussa on takana. Tuloksena kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Järjestäjien aikataulusekoilujen takia pojat joutuivat pelaamaan kaksi 4x10 minuutin peliä peräkkäin ilman kunnollista taukoa välissä, ja tämä ei voinut olla heijastumatta peliesitykseen.

Ensimmäistä kertaa valmentajaurani aikana kuulin, että joku pyysi itse päästä vaihtoon. Pojat siis käytännössä pelasivat lähes täysimittaisen ottelun ilman kunnon taukoja. Ei ihme, että väsytti...

Kokoonpanot tähän turnaukseen olivat seuraavat:

WJK/Sininen: Juuso, Jesse K, Joona K, Toni, Joonatan, Sami, Juho, Vertti sekä Jooseppi.

WJK/Valkoinen: Tuomas, Kalle, Arttu, Niko, Joona L, Jesse H, Veeti K, Leevi I sekä Matias.

Kokoonpanoista puuttuivat Joona V, Leevi Hu, Leevi He sekä Aatu.

Sininen joukkue voitti ensimmäisen ottelunsa helposti 7-0 Ylämyllyn Yllätyksen sinistä porukkaa vastaan. Pojat pelasivat hyvin, mutta suurin syy rumiin lukemiin oli se, että vastustajat olivat pääosin vuonna 2000 syntyneitä. Pelin ihmeellisyyksiin kuului se, että maalivahtina ollut Juuso ei torjunut yhtään laukausta.

Valkoinen joukkue hävisi ensimmäisen ottelunsa Yllätyksen valkoista joukkuetta tiukan väännön jälkeen 0-1.

Kuten edellä sanottiin, toiset pelit alkoivat lähes heti ensimmäisten loputtua. Valkoisen joukkueen asema ei ollut helppo, sillä vastaan asettui yksi sarjan parhaista joukkueista Lehmon Pallo Joensuusta. Pojat taistelivat hyvin, mutta kun väsymys iski, se näkyi kentällä. Pahimmillaan vastakkain oli kolme LehPan poikaa ja meidän maalivahtimme Arttu. LehPan pojat syöttelivät ja häkki heilui... LehPa jyräsi ottelun lopussa levänneenä ja peli päättyi 10-0. Oikea joukkue varmasti voitti, sen verran kova sakki vastustaja oli. Mikäli alkuperäisessä aikataulussa olisi pysytty, pojat olisivat varmasti laittaneet paremmin kampoihin.

Sinisen joukkueen toinen peli oli Juuan Palloseuraa vastaan heti edellisen loputtua ja se voitettiin 3-0. Väsymys iski tässäkin pelissä, mutta vastus ei ollut niin kova kuin toisella joukkueella. Pojat pelasivat loistavasti ja hallitsivat peliä siten, että Juho maalissa oli lähes työtön, mutta hoiti mm. yhden läpiajon.

Tämän pelin erikoisuuksiin kuului hukattu rankki; Sami laukoi niin kovaa yläputkeen, että se tärisee varmaan vieläkin. Ylärimasta pallo kimposi 10 cm maaliviivan meidän kannaltamme katsottuna väärälle puolelle, josta se olisi ollut helppo tuikata maaliin, mutta kukaan pojista ei rynnännyt laukauksen perään. Tätä pitää treenata huomenissa.

Pelissä nähtiin myös yksi junnujalkapalloilun ikävistä puolista, kun liukutaklaus suoraan takaapäin laittoi Joonatanin lentomatkalle. Onneksi mitään ei tapahtunut. Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi liukutaklaus, joka on yksi jalkapallon vaativimmista suorituksista sallitaan tämän ikäisissä? Yksi osuma nilkkaan ja jalkapalloharrastus on siinä... Aikuisten peleissä ko. taklauksesta olisi mitä luultavimmin seurannut ulosajo.

Summa summarum. Poikien peli kehittyy koko ajan, yksilötaidot kehittyvät sekä joukkuepelaaminen. Lauantaina nähtiin loistavia haltuunottoja ilmasta sekä mm. muutama seinäsyöttö. Tästä on hyvä jatkaa Suonenjoelle, jossa pelataan jo ensi lauantaina. Joukkueiden kokoonpanoja muutetaan sinne jonkin verran, koska tavoitteena on tehdä yksi yhtenäinen joukkue isolle kentälle siirtymistä ajatellen.

Jipon 99-porukalle kiitos hyvistä järjestelyistä. Varsinkin pelinohjaajien toiminta ansaitsee erityiskiitoksen. Jipolle seurana toivomus, että tällainen aikataulusekoilu ei enää toistuisi. Tapahtumien päällekkäisyys pitää havaita ajoissa, ei vasta edellisenä iltana.

Maalintekijät: Sami (3), Vertti (3), Joona K, Jesse K, Joonatan sekä Juho.

8.5.2008

Kevään ensimmäiset pelit

Pojat ottivan ensimmäisen kosketuksensa nurmeen tällä kaudella, kun vierailimme kahdella joukkueella Suonenjoen Pallon vieraana. Tuloksena yhteensä kaksi tasapeliä (0-0, 2-2) sekä kaksi tappiota (0-1, 0-4).

Poikien peli on hypännyt viime kesästä aimo askeleen eteenpäin; palloa uskalletaan pitää hallussa ja syötötkin alkavat napsahdella omille. Hyökkäyksessä ymmärretään yrittää käyttää koko kentän leveyttä hyväksi, eikä pelkästään pusketa läpi keskeltä. Pelit olivat todella tasaisia ja Suonenjoen kaksi joukkuetta mukavia vastustajia, koska myös he yrittivät rakentaa peliä maata pitkin eivätkä vain roiskineet pitkää palloa maalille.

Tällä kaudella panostamme hyökkäyspeliin ja pelasimme Suonenjoella systeemillä 2-1-3 siten, että keskikenttäpelaajalla on melko vapaa rooli. Tämä toimi hyvin niin kauan, kunnes pojat ymmärrettävistä syistä väsyivät toisissa peleissä. Myös 0-4 -tappioon päättynyt peli oli tasainen, kunnes vastustaja teki neljä maalia viiteen minuuttiin. Poikien liike loppui kokonaan ensimmäisen maalin jälkeen ja Suonenjoki käytti tämän hyväkseen. Pelin lopussa meillä oli jopa pari läpiajoa, mutta laukaukset suuntautuivat kohti Suonenjoen erinomaisesti pelannutta veskaria. Seuraavissa harjoituksissa pitää keskittyä maalintekoon henkilökohtaisen taidon petraamisen lisäksi.

WJK:n maaleista vastasivat Jesse Heiskanen hienolla sisäsyrjäsijoituksella alakulmaan sekä Leevi Huotari, jonka maali oli illan komein ja osoitti lujaa tahtoa. Leevi laukoi suoraan syötöstä, maalivahti torjui, mutta Leevi kävi pistämässä reboundin sisään.

Tsempparipelaajina suonenjokelaiset palkitsivat meiltä ensimmäisten pelien veskarit Arttu Holopaisen ja Juuso Muuruvirran.

4.5.2008

Joukkueen kuulumisia

Työkiireet ja pihatyöt ovat vieneet kaiken aikani, joten en ole ennättänyt kertoa poikien kuulumisia. Seli seli...

Sitten viimeisen tekstin olemme mm. pelanneet harkkapelin 98-poikia vastaan. Peli oli lupauksia antava, vaikka emme saanetkaan yhtään maalia aikaiseksi. Välillä jopa hallitsimme peliä, mutta laukaukset jäivät puuttumaan. Poikien peli muistuttaa välillä takavuosien jääkiekkomaajoukkuetta, pallo yritetään kuljettaa maaliin sen sijaan, että uskallettaisiin laukausta.
Poikia on tällä hetkellä mukana ringissä parikymmentä, mutta lisää mahtuu mukaan. Alkavaan piirisarjaan lähdemme kahdella joukkueella, joten peliaikaa on kaikille luvassa runsaasti.
Keskiviikkona on vuorossa kesän ensimmäinen kosketus nurmeen, kun lähdemme kahdella joukkueella pelaamaan harkkapelejä Suonenjoelle. Lähtö tapahtuu Keskarilta 7.5. kello 16.15.

21.4.2008

Rastityöskentelyä

Borginkadulle saapui yhteensä 16 poikaa, eli kyseessä oli ennätysosanotto tälle kaudelle. Poissa oli ainoastaan kolme poikaa.

Vanhempainillassa oli valittu joukkueelle huoltajia, ja näistä kaksi oli paikalla avustamassa Jaria ja minua. Pojat jaettiin neljään ryhmään siten, että jokaisessa ryhmässä poikien henkilökohtainen taito oli suunnilleen samalla tasolla. Tämä mahdollisti jokaiselle pojalle täysipainoisen harjoittelun.

Rasteilla treenattiin syöttöä ja haltuunottoa, kuljetusta, rajaheittoa ja haltuunottoa sekä syöttöä ja laukausta.

Lopuksi pelasimme 5 v 5(6), yksi joukkue pelasi vuorollaan pienpeliä.

Tänään on tarjolla kortteliliigaa, huomenna treenit kello 16.30 Keskarilla sekä lauantaina harkkapeli ysikaseja vastaan Keskarilla. Tiedossa on siis kiireinen jalisviikko.

17.4.2008

Harkkapaikka muuttunut

Keskarilla on sunnuntaina koko päivän kestävä turnaus. Pidetään harkat Borginkadulla (kirkon takana) kello 12 alkaen.

15.4.2008

Mutapainia Keskarilla

Eilinen lumisade aiheutti sen, että Keskari oli melko mutaisessa kunnossa. Paikalle ilmestyi 15 poikaa, joiden vaatteet olivat varmasti pesun tarpeessa treenien jälkeen. Kaikille äideille iso kiitos!

Lämmittelimme ja venyttelimme, jonka jälkeen harjoittelimme syöttöä, haltuunottoa sekä laukausta. Harjoituksen teemana oli haltuunotto sekä pallolle vastaantulo. Haltuunotto sujuu jo hienosti ja pojat ymmärtävät, että se ei ole sama asia kuin pallon pysäyttäminen. Sen sijaan se, että syöttöä vastaanotettaessa palloa pitäisi mennä vastaan, on välillä vähän hankalampaa. Noh, muutama pallonmenetys kesällä ja asiat loksahtanevat kohdalleen. ;)

Lopuksi pelasimme 7 vs 8. Pelipaikkojen pitäminen onnistuu kerta kerralta paremmin.

Seuraavat harkat ovat sunnuntaina 20. päivä. Aika ilmoitetaan myöhemmin.

9.4.2008

Harjoitukset 8.4.2008

Märälle Keskarille uskaltautui 11 poikaa. Futiskokemus oli kerrassaan unohtumaton, kun kesken kaiken alkoi sataa kunnolla, mikä antoi peliin aivan uutta ulottuvuutta. Illalla oma poikani kehui, että olipa hyvät harjoitukset. Hetkeksi kohonnut itsetuntoni palautui nopeasti normaalille tasolle Juuson jatkaessa: "Kun satoi....".


Harjoittelimme syöttöä, syötön vastaanottoa sekä teimme koordinaatioharjoituksia. Lopuksi pelasimme 6 vs 5 -peliä ilman maalivahteja. Seuraavat harjoitukset ovat sunnuntaina 13.4.2008 kello 12.00. Uudet pojat ovat erittäin tervetulleita.


Joukkueen vanhempainilta pidetään torstaina kello 17.4. kello 17.30 Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa.

7.4.2008

Harkat 6.4.

Eka kertaa ulkona tälle kaudelle, mahtavaa!!!

Keskarin hiekkakenttä oli saatu pelattavaan kuntoon ja pystyimme pitämään treenit ulkosalla. Yritimme parhaamme mukaan varoa kentälle piirrettyjä ison kentän rajoja...

Harjoittelimme syöttöä, haltuunottoa sekä laukausta. Maaleja tuli paljon, koska kentällä ei vielä ole pikkumaaleja. Pelailimme lisäksi pienpelejä sekä 7 vs 7. Pojilla olivat pelipaikat ja taktiikka vähän hakusessa pitkän talven jälkeen ja välillä pallo hävisikin näkyvistä, kun sen ympärillä parveili 12 erittäin innokasta poikaa (maalivahdit sentään pysyivät tonteillaan...).

Poikien joukkuehenki on kerrassaan mahtava, vaikka välillä toisille huomautteluun pitikin puuttua.

Seuraavat harjoitukset ovat jo huomenna tiistaina kello 16.30-17.30 Keskarille. Kaikki halukkaat mukaan mukavan harrastuksen pariin.

30.3.2008

Harjoitukset tänään

Timolan koululle kokoontui 12 innokasta poikaa (yksi uusi). Lämmittelimme ja venyttelimme, harjoittelimme pallonhallintaa ja -kuljetusta sekä pelailimme pienpelejä. Seuraavat harjoitukset ovat sunnuntaina 6. huhtikuutaTimolan koululla kello 12. Kaikki halukkaat tervetuloa!

27.3.2008

Seuraavat harkat

Seuraavat harjoitukset pidetään sunnuntaina 30.3. kello 12.00 Timolan koululla. Tänä keväänä jo pari uutta poikaa on tullut mukaan, mutta uusia tarvitaan edelleen.

7.2.2008

Harjoitukset jatkuvat

Seuraavat harjoitukset pidetään Timolan koululla 10.2.2008 kello 12.00-13.30. Uudet pojat ovat erittäin tervetulleita mukavan harrastuksen pariin.

4.2.2008

Ekat harkat 3.2.2008

Timolan koululle saapui paikalle 12 innokasta vuonna 1999 syntynyttä poikaa. Yhtään uutta poikaa ei ollut mukana, vaan kaikki olivat vanhoja tuttuja viime syksyltä. Harjoitukset ovat valitetettavasti samaan aikaan luistelukoulun kanssa, mikä verotti osanottajamäärää.

Treenasimme henkilökohtaista tekniikkaa ja pelailimme pienpelejä. Kaikenkaikkiaan fiilis oli loistava ja pojista huomasi, että he ovat vanhentuneet vuoden viime keväästä. He jaksoivat keskittyä ja kuunnella ohjeita. Tästä on hyvä jatkaa kesää kohti. Uudet pojat ovat erittäin tervetulleita mukaan!

31.1.2008

Harjoitukset alkavat

Valmistautuminen kauteen 2008 alkaa sunnuntaina 3.2. kello 12 Timolan koululla. Uudet pojat ovat tervetulleita mukavan harrastuksen pariin. Lisätietoja saa Petterilä, 044 0123 876.

10.1.2008

WJK pojat-99 -plogi luotu

Tässä plogissa seurataan poikien jalkapallojoukkueen taivalta sekä tiedotetaan joukkueen tapahtumista.