Viime sunnuntaina olimme yhdellä joukkueella Jipon -00:n järjestämässä turnauksessa. Ensimmäinen peli Jipon punaista joukkuetta vastaan, ja pojat aloittivat pelin vahvasti. Ikäero osaltaan varmasti vaikutti siihen, että peli pyöri lähes koko ajan Jipon päädyssä. Hieman liioitellen pelin maalitilanteet olivat meille 50-0, mutta maaliin asti palloa ei saatu ja peli päättyi 0-0.
Toisessa pelissa vastaan asettui Jipon musta joukkue ja edellisesti pelistä oli opittu, pallo saatiin kolmesti maaliin asti. Maaleista vastasivat Joonatan, Leevi I (Joona) ja Joona (Jooseppi). Joona ansaitsee maalistaan erityistunnustuksen, kaveri ryntäsi ennakkoluulottomasti laukauksen perään ja tunki maalivahdin eteensä sylkemän pallon lähes näpeistä verkon perille.
Kolmas peli oli Ylämyllyn Yllätyksen ysiysejä vastaan ja ensimmäisen puoliajan olimme kokonaan vastaanottavana osapuolena. Pelihalukkuus oli maalivahtia lukuunottamatta kateissa ja peli pyöri pelkästään meidän puolustuspäässämme. Onnekkaasti säästyimme kuitenkin takaiskumaaleilta. Puoliajalla tiukka puhuttelu ja pelikin alkoi kulkea paremmin. Toinen puoliaika oli pelillisesti tasaväkinen, mutta me olimme onnekkaampia, kun Juuso laukoi ottelun ainoan maalin. Laukaus lähti rankkarialueen rajan takaa ja pomppi flipperimäisesti kahden vastustajan pelaajan kautta alakulmaan.
Neljännessä pelissä vastaan asettui LehPa ja taas pelaaminen unohtui ensimmäisellä puoliajalla. Oli oikeastaan ihme, että LehPa sai ainoastaan neljä maalia aikaiseksi, sen verran ylivoimainen se oli. Taitavalle vastustajalle annettiin aivan liikaa tilaa ja pojat peruuttivat siinä vaihessa, kun olisi pitänyt iskeä iholle. Toiselle puoliajalle peli parantui ja vastustaja jätettiin maaleitta. Kun emme itsekään parista hyvästä paikasta huolimattaa saaneet palloa sisään, tuloksena oli 0-4 tappio.
Joukkueen kalenteri
30.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti