Joukkueen kalenteri

6.9.2009

Piirisarja onnellisesti päätöksessä

Piirisarjan viimeinen turnaus pelattiin lauantaina Siilinjärvellä. Mukaan lähti ainoastaan 16 omaa poikaa ja vakkariapumme Kauhas-Jesse. Valkoista edustivat tällä kertaa Aatu, Aleksi, Juuso, Veeti, Tuomas, Joona, Arttu ja Niko. Sinisessä puolestaan pelasivat Jooseppi, Lasse-Veikka, Leevi H, Jesse H, Jesse K, Benjami, Kalle, Joonatan ja Sami.

Valkoisen eka peli oli Savon Palloa vastaan. Alkuvihellyksestä asti oli selvää, että me hallitsemme peliä ja SaPa puolustaa. Eka puoliajalla Sapalla ei oikeastaan ollut yhtään vetoa kohti maalia ellei sellaiseksi lasketa kulmapotkun jälkitilanteesta syntynyttä pomppupalloa, jonka välillä verkoissakin kiipellyt tylsistynyt maalivahtimme oli livauttaa haaroistaan sisään. Joona oli onneksi takatolpalla hereillä ja siivosi pallon pois. Tauolle mentiin meidän selvästä hallinnastamme huolimatta tilanteessa 0-0. Toinen puoliaika oli ekan kopio. Pojat liikuttivat palloa ja loivat tilanteita. Lopulta Aatu lopetti piinan laukomalla pallon vastustajan verkkoon. Tämä vapautti poikien pelin ja pian Aleksi laukoi Aatun ja Veetin syötöstä tilanteeksi 2-0. Juusolla oli vielä paikka viedä meidän 3-0 johtoon, mutta läpiajon jälkeen sijoitus meni hiuksenhienosti oikealta ohi. Pelin kululle kuvaavaa oli se, että kun pojat viimeisellä minuutilla veivät pallon hyökkäyspään kulmalipulle ja pysäyttivät sen, kukaan ei tullut edes päälle. Ottelun erikoisuuksiin kuului 18 minuuttia kestänyt ensimmäinen puoliaika :).

Sinisen porukan eka peli oli Toivalan Urheilijoita vastaan, jonka olimme Iisalmessa voittaneet viime hetken maalilla 2-1. Tämän pelin käsikirjoitus oli sama kuin valkoisen eka pelin. Pojat liikuttelivat palloa ja vastustajalle ei oikeastaan annettu kunnon maalipaikkoja. Peli päättyi lopulta meille 4-0 ja useampiinkin maaleihin oli mahdollisuuksia. WJK:n maaleista vastasivat Sami (Joonatan) 1-0, Jesse H (Sami) 2-0, Sami (Joonatan) 3-0 ja Lasse-Veikka (Jooseppi). Samin 1-0 maali oli ensimmäinen kulmapotkusta syntynyt puskumaali, jonka olemme tehneet ja Lasse-Veikan 4-0 maali oli hänen ensimmäisensä virallisissa peleissä. Onnittelut!

Valkoisen kauden viimeinen piirisarjapeli oli isäntäjoukkue Siilinjärven Palloseuraa vastaan. Tämänkin pelin käsikirjoitus oli alusta alkaen selvä. Kentällä oli ainoastaan yksi pelaava joukkue, ja valitettavasti se ei ollut WJK. Liekö väsymys vai mikä olisi iskenyt, mutta yritys ja tahto puuttui poikien otteista alusta asti. Ainoastaan Aatu maalissa ja Tuomas kärjessä pääsivät normaalitasolleen tai jopa sen yli. Lopputuloksena 3-0 tappio ilman yhtään kunnollista vetoa kohti vastustajan maalia. Paremmalla viimeistelyllä SiPS olisi voinut jopa tuplata maalimääränsä. Yksi syy poikien vaisuun esitykseen oli varmasti vaihtomiesten vähyys.

Sinisen porukan vika peli oli rakasta "vihollista" Suonenjoen Palloa vastaan. Peli päättyi lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-1 Supan tasoittaessa n. minuutti ennen pelin loppua. WJK:n maalista vastasi Sami pikku-Jessen passista.

Piirisarja on siis saatu päätökseen ja voidaan analysoida kulunutta kautta. Syyskierroksen 12 pelistä tuloksena oli 8 voittoa, kaksi tasapeliä ja ainoastaan kaksi tappiota. Kausi päätettiin siis kerrassaan loistavasti. Poikien pelaaminen on kehittynyt huikein askelin ja kehittyy koko ajan. Kausi on ollut pitkä ja joidenkin poikien otteissa on havaittavissa väsymystä, mikä on luonnollista. Jäljellä on vielä oma syysturnaus 20. päivä, jonka jälkeen jäämme viettämään ansaittua huilitaukoa. Tauon katkaisee ainoastaan perinteiset Junnupelemuut marraskuussa.

0 kommenttia: