Joukko unisia ja väsyneitä, mutta erittäin pelihaluisia poikia oli valmiina aloittamaan ottelun Mikkelin Kissoja vastaan tänä aamuna kello 8.00. Herätys oli erittäin aikainen, sillä emme yöpyneet Mikkelissä, vaan kuljimme Varkaudesta.
Itse ottelu alkoi kannaltamme erittäin hyvin, kun heti ottelun aluksi siirryimme Juuson läpiajomaalilla 1-0 johtoon. Maali oli juuri sellainen kuin olimme harjoitelleet, maalivahti pienelle liikkeellä sivulle ja sen jälkeen hallittu sijoitus alakulmaan. Tämän jälkeen ottelu oli tasaväkistä taistoa ja tauolle mentiin meidän johdossamme.
Juusolla oli paikka heti toisen puoliajan aluksi viedä meidän 1-0 johtoon. Hieno laukaus meni vain 20 cm takatolpan ohi. Puolessavälissä jaksoa puolustajillemme sattui pieni nukahdus, kun pallo pyöri vapaana rangaistusalueellamme, ketään ei kiinnostanut se ja vastustaja pääsi vapaasti laukomaan, tilanne tasan 1-1. Mikillä oli tämän jälkeen pari paikkaa ratkaista ottelu, mutta Aatu piti meidät loistavilla torjunnoillaan pelissä mukana. Puoliajan lopussa Aatu loukkaantui, kun vastustajan jalka osui häneen tahattomasti pallontavoittelutilanteessa. Kaikki odottelivat jo rankkarikisaa, kun se tapahtui taas... Hyökkääjämme jätti tilanteen kesken eikä iskenyt kiinni, kun vastustaja laukoi puolesta kentästä...pallo yläkulmaan ja turpiin tuli! Maali syntyi viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä pilli soi heti, kun pallo aloituksen jälkeen liikkui.
Viimeisessä pelissä vastaan asettui Jehut Oranssi Kotkasta. Peli oli tasaväkinen ja välillä aika hyvätasoinenkin kamppailu. Ei olisi uskonut, että pelattiin sijoista 15-16. Peli pelattiin isokokoisella kentällä ja tämä aiheutti pojille ongelmia. Syöttöpelimme ei tahdo sujua, kun kaikilla on hirveä halu kuskata palloa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että toisella puoliajalla lähes kaikilla pojilla oli puhti pois. Parhaat maalipaikat pelissä siunaantuivat Juusolle (pakki nakkikipsalle ja laukaus) sekä Joonalle. Juuson laukaus meni harmittavasti hiuksenhienosti ohi ja Joonan kovan laukauksen torjui vastustajan maalivahti päällään... Ottelu päättyi lopulta kotkalaisille 2-0 ja kotiinviemisinä oli turnauksen 16. sija.
Turnauksen järjestäjä palkitsi Joonatanin Fair Play -palkinnolla. Palkinto meni todellakin oikealle kaverille. Joonatan uurasti läpi turnauksen suurella sydämellä ja loistavalla asenteella pelaten tarvittaessa kovaa, mutta reilusti.
Joukkueen kalenteri
28.6.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti