Joukkueen kalenteri

15.6.2009

Tiukkoja ja vähämaalisia pelejä kotiturnauksessa

Pojat pelasivat neljä tiukkaa ja vähämaalista peliä kotiturnauksessaan. Ensimmäisessä pelissä sininen joukkue kohtasi Jipon mustan joukkueen. Pelin maalipaikat olivat kortilla, mutta Jippo onnistui menemään kuitenkin 1-0 johtoon. Ensimmäistä kertaa häviöllä oleminen ei katkaissut poikien selkärankaan, vaan joukkue taisteli loppuun saakka ja kova taistelu palkittiin tasoitusmaalilla, kun Sami laukoi pallon häkkiin Benjamin syötöstä. Enempää maaleja ei nähty, vaan ottelu päättyi 1-1.

Valkoisen joukkueen ensimmäinen ottelu Jipon punaista vastaan oli käsikirjoitukseltaan lähes samanlainen kuin sinisen joukkueen ensimmäinen. Ainoa poikkeus oli se, että taistelua ei palkittu, vaan poikien ottaessa ottelun lopulla enemmän riskejä, Jippo onnistui tekemään toisen maalin ja ottelu Jipolle 2-0. Tässäkään pelissä pojat eivät masentuneet, vaan taistelivat raivoisasti loppuun saakka.

Sinisen toinen ottelu oli PK-37/ManUa vastaan. Ottelu alkoi tasaisesti, mutta pelin edetessä WJK alkoi hallita peliä. Hallinta ja yritys palkittiin, kun Sami iski päivän toisen maalinsa Artun syötöstä. Tämän jälkeen WJK:lla oli useita maalipaikkoja, näistä parhain tarjoutui Juusolle: Loistava pystysyöttö, vastustaja taidokkaalla harhautuksella kebap-kioskille ja tulinen laukaus...poikkipuuhun. Hyvistä paikoista huolimatta palloa ei kuitenkaa saatu vastustajan reppuun ja sitten se tapahtui...peli täydellisesti hallussa, hetken nukahdus ja tilanne 1-1. Vastustajalla oli tämän jälkeen vielä parikin tilannetta, mutta Benjami uransa ensimmäisessä turnauksessa näytti kyntensä maalivahtina ja esti useampien takaiskujen synnyn. Pisteet jakoon maalein 1-1.

Valkoisen toinen peli oli PK-37/Liverpoolia vastaan ja poikien peli loksahti täydellisesti kohdalleen. WJK loi heti alkuun useita maalintekotilanteita, kun kärjet vapautettiin pystysyötöillä läpiajoon. Harmi kyllä, varpaat jähmettyivät ratkaisevilla hetkillä ja pallo saatiin verkkoon lukuisista tilanteista huolimatta ainoastaan kerran, kun Juho H siirsi pallon maaliin. Poikien asenne ja joukkuepelaaminen oli kohdallaan, vastustajan isokokoinen ja väkivahva hyökkääjä pysäytettiin tarpeen vaatiessa jopa neljän pojan voimin. Enempää maaleja ei nähty ja WJK:lle voitto 1-0. Iso kiitos koko joukkueelle ja erityiskiitos Aatulle, joka pelasi maalissa elämänsä pelin!

Poikien peli alkaa pikkuhiljaa muistuttaa jalkapalloa potkupallon sijaan. Omat pelipaikat muistetaan pitää lähes aina ja osataan myös auttaa kaveria tarvittaessa. Maalintekotaitoa pitää sen sijaan vielä kehittää. Tänäänkin lähes kaikissa otteluissa meillä oli maalipaikkoja reilusti vastustajaa enemmän. Kun maalinteko saadaan loksahtamaan kohdalleen, niin hyvältä näyttää!

Vastustajille kiitos hyvästä ja reilusta vastuksesta ja kaikille talkoolaisille iso käsi mukanaolosta!

0 kommenttia: